Osaatko ottaa rakkauden vastaan? Kirsi Salon 3 vinkkiä rakkaudellisempaan elämään

DSC_8370.jpg

Rakkaus saapui Maahan. Näin toteaa Kirsi Salo, täyskäännöksen elämässään tehnyt hyvinvointivalmentaja, luennoitsija ja inspiroija, jonka työ nojaa vahvasti intuitioon. Mutta mitä ihmettä – Syyriassa soditaan ja maailmassa tapahtuu toinen toistaan kamalampia kauheuksia, mutta rakkaus on jo saapunut Maahan?

Juuri näin. ”Rakkaus on jo saapunut Maahan, mutta sen vastaanottaminen on kiinni jokaisen omasta kyvystä ja halusta ottaa se vastaan,” kertoo Kirsi. Mitä vähemmällä vaivalla – toisin sanoen: mitä vähemmällä pahalla – me olemme valmiita ottamaan rakkauden vastaan, sitä enemmän sitä eteemme kannetaan. Harmillisesti olemme melko jääräpäistä porukkaa, minkä vuoksi eteemme kannetaan yhä järisyttävämpiä kamaluuksia, jotta heräisimme ja silmämme ja sydämemme avautuisivat. 

Mikä sitten on kaiken tarkoitus? Kirsin mukaan kaiken tarkoitus on valita rakkaus ja myötätunto. Nousta sohvalta ja toimia, olla rakkaus itse. Tuoda sitä omaan elämäämme ja arkeemme ja sitä kautta myös ympäristöömme. Hymyillä ja katsoa maailmaa hyväksyvin silmin vaikkapa ratikkapysäkillä; jakaa rauhaa ja harmoniaa kaikkialla, missä liikumme. Energia on tarttuvaa, joten meidän ei tarvitse edes suutamme avata.

On siis jokaisen päätettävissä, saapuiko rakkaus todella Maahan vai ei – aivan samalla tavoin kuin olet todennäköisempi onnistumaan, jos ajattelet onnistuvasi ja epäonnistumaan sitä pelätessäsi. Aivomme eivät nimittäin osaa erottaa epäonnistumisen pelkoa itse epäonnistumisesta, vaan jo epäonnistumisen ajatteleminen vetää sitä puoleensa. Omat ajatuksemme, sanamme, tekomme ja tapamme määrittävät oman energiamme ja sen, millainen vaikutus meillä on lähiympäristöömme.

kirsi vaaka.png

Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan pelko. Sota, nälänhätä, poliittiset kriisit ja maailmantalouden romahtaminen johtuvat kaikki pelosta, eivät vihasta. Siksi vain rakkaus voi pelastaa maailman kaikelta siltä pahalta, mitä monet meistä kokevat tapahtuvan ympärillämme yhä enemmän. Meillä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa vain itseemme ja omaan suhtautumiseemme elämään ja muita ihmisiä kohtaan. Muiden tuomitseminen ei auta, vain pikemminkin pahentaa tilannetta levittämällä negatiivisuutta ja toistemme arvostelemista. 

”Oma energiamme on kuitenkin omissa käsissämme. On jokaisen oma valinta toimia rakkaudesta käsin,” muistuttaa Kirsi.

Miten sitten meistä jokainen voisi tuoda omaan elämään lisää rakkautta? Tässä Kirsi Salon kolme vinkkiä rakkaudellisempaan elämään: 

1. Speak no evil. Älä puhu, mutta älä myöskään ajattele pahaa kenestäkään. Tee tietoinen valinta, että ajattelet hyvää – asioista, ihmisistä ja mikä tärkeintä, itsestäsi, sillä miten suhtaudut itseesi, suhtaudut myös muihin. Pyri pitämään ajatuksesi aisoissa niin, ettet antaisi pahalle valtaa. Ei mene kauaakaan ennen kuin huomaat rakkauden – hyvän – puhdistavan vaikutuksen. 

2. Hakeudu sydäntä avaavien asioiden äärelle. Lapset, eläimet ja luonto auttavat meitä tuomaan elämäämme enemmän iloa, hyvää ja positiivisuutta. Kahden pojan äitinä Kirsi on kiitollinen siitä, että on saanut kokea, mitä pyyteetön rakkaus, vanhemman rakkaus on. Siihen peilattuna muihin kohdistuva rakkaus on usein vajavaista.

Myös sydäntä avaava musiikki, kirjat tai vaikkapa YouTube-videot ovat tunteet pintaan tuovia ja vapaasti virtaavan rakkauden mahdollistavia asioita, jotka auttavat Kirsiä ylläpitämään rakkauden ’flown.’

3. Helli itseäsi. Hidasta tahtiasi ja pysähdy ihailemaan ympärilläsi olevaa kauneutta. Salli itsesi nauttia aidosta, itsellesi hyvää tekevästä raakasuklaasta, sukella ihanaan kylpyammeeseen tai käy pitkällä metsälenkillä. Kuuntele itseäsi ja toimi oman sisäisen äänesi, oman olosi mukaan, älä muiden. Vain pysähtymällä voimme olla aidosti läsnä tässä ja nyt – itsellemme ja muille.

Kirsi ohjaa Magnesia Festivalilla Rakkaus saapui Maahan -työpajan sunnuntaina klo 16.30-18.00 (Aito-makasiini), minkä lisäksi perjantaina on luvassa keskusteluja Kirsin ja Aaron kanssa klo 14.30-16 (Aito-makasiini).

<< Tutustu Magnesia Festivalin ohjelma-aikatauluun >>